Onpa viime kirjoittelusta kulunut hurjasti aikaa. Aina tuntuu, että ei ehdi kirjoitella kun asiaa on niin paljon ja kuitenkin sitä kirjoitettavaa kerääntyy koko ajan lisää ja lisää jos sitä lykkää.

Marjaana Siltanen järjesti sydänten joukkoultran Lahden Eläinlääkäriasemalla 24.2.2012 ja ultraajana toimi kukapas muu kuin Seppo Lamberg.

Besties Juhannusruusu - Sofi:

"Dilatiivinen kardiomyopatia lausutaan rajatapaus. Pieni vasemman eteiskammioläpän vuoto osoitetaan (sivuääni 1/6). Sydänperäinen oire on hyvin epätodennäköinen toistaiseksi, uusintatutkimusta suositan n.7 vuoden iässä". Sofilla ei ole sydämen tai kammioiden koossa muutoksia ja Sepon mukaan Sofi voi elää koko loppuelämänsä oireetta. Sofin sydän on kuunneltu virallisesti 2008 ja 2009, eikä sivuääntä kuulunut. Toki kuuntelukin vaatii taitoa ja Sofilla kuului niin heikosti sivuääni, että sitä ei välttämättä kaikki kuulekaan. Tai sitten se on tullut vasta hiljattain, koska Seppo sanoi, että todennäköisesti pari vuotta sitten ultrassa ei olisi näkynyt vielä mitään, koska muutokset ovat niin pieniä. Jokatapauksessa entistä enemmän olen sitä mieltä, että kuuntelu ei ole tae mistään. Koirillakin joilla ei ole niin minkäänlaista läppävuotoa, voi silti olla esim. dilatoiva kardiomyopatia. Vuoden päästä menemme Sofin kanssa uusintatutkimuksiin ja siihen asti saamme jännittää..

Royal Tramp's La Damas De La Vega - Lilah:

"Prekliininen dilatiivinen kardiomyopatia todetaan. Vasemmassa eteiskammioläpässä osoitetaan vuoto, joka liittynee sydänlihaksen vajaatoimintaan (sivuääni 3/6). Lääkitys aloitetaan, jos oireita ilmaantuu." Lilahilla oli marraskuussa 2011 FS% 12 ja nyt se on 18, eli parannnusta 6%. Eteiskammio on kuitenkin neljässä kuukaudessa suurentunut 0,5cm, joka on paljon. Sivuääni on pahentunut (oli marraskuussa 1/6). Kesän lopulla mennään taas uudelleen ja toivotaan, että taudin paheneminen hidastuisi . Onneksi Putilla ei ole vielä minkäänlaisia oireita, vaan se iloisena loikkii menemään ja nauttii elämästään. Äkkikuoleman riski on kuitenkin DCM:ssä olemassa ja sehän se hirvittää.

 

We went to a specialist Seppo Lamberg for a heart ultrasound and here are the results

Besties Juhannusruusu - Sofi:

"Murmur: 1/6. Preclinical cardiomyopathy: borderline case. Any symptoms are unlikely to occur. Re-examination when she's 7 years old."

Royal Tramp's La Damas De La Vega - Lilah:

"Murmur: 3/6 (november 2011 it was 1/6). Preclinical cardiomyopathy. Medication will be started if any symptoms will occure."

 

Tulevan pentueemme isä, Pipsqueak Poppamies "Onni", ultrattiin terveeksi!

The father of our next litter, Pipsqueak Poppamies "Onni", was ultrasounded too and his heart is healthy!

Tässä Onni oikealla, vasemmalla puolen "pikkuveljensä" Frodo

Here's Onni on the right. On the left side his "little brother" Frodo

© Anna Koskinen

Sain kuvaterveisiä, joissa esiintyy ihana Milfaro's Bontoni Amarcord, eli Rio (Besties Juhannusruusu - Burnt Sienna Cutting Edge)

Here's resent pics of sweet Milfaro's Bontoni Amarcord "Rio" (Besties Juhannusruusu - Burnt Sienna Cutting Edge)

 

 

Tässä pikkuinen Milfaro's Bvlgari D'or "Hilla", joka pääsi turistiksi näyttelyyn

Here's little Milfaro's Bvlgari D'or "Hilla"

© Maisa Kauniskangas